Lääkärit kilpaa määräilevät toinen toistaan kalliimpia vitamiinivalmisteita, varsinkin vanhuksille…mutta:

 

Lääkärit: Älä tuhlaa rahaa D-vitamiinipillereihin

Julkaistu: 26.3.2014 22:11, päivitetty: 26.3.2014 22:15

vitamiinit Tutkijoiden mukaan D-vitamiinilisien syömisellä ei oikeasti ole vaikutusta vakaviin sairauksiin.

Vitamiinilisistä kaikkein eniten suosiotaan ovat viime vuosina kasvattaneet D-vitamiinipillerit.

Niiden myynti on kasvanut esimerkiksi Isossa-Britanniassa lähes neljänneksen vuosivauhtia.

D-vitamiinia on pidetty lähes ihmeaineena, joka auttaa melkein kaikkiin vaivoihin: jos flunssa vaivaa tai diabetes uhkaa, D-vitamiini tulee apuun. Pillereiden uskotaan vähentävän myös riskiä sairastua syöpään tai MS-tautiin.

Tohtori Mark Bolland kuitenkin sanoo Daily Mail –lehdessä, ettei kannata uskoa kaikkea hehkutusta D-vitamiinista.

Uudessa-Seelannissa, Aucklandin yliopistossa vaikuttava Bolland kävi läpi lähes 50 tutkimusta, joissa oli mukana yli 200 000 ihmistä.

Bolandin mukaan tutkimuksista selvisi, että D-vitamiinin nauttimisella oli vähän tai ei lainkaan yhteyttä esimerkiksi sydäntauteihin tai syöpään sairastumiseen. Tutkijat eivät voineet osoittaa, että ne jotka nauttivat vain vähän D-vitamiinia olisivat suuremmassa sairastumisriskissä kuin D-vitamiinien popsijat.

Samankaltaisia tuloksia sai myös Ranskan Lyonissa vaikuttava professori Philippe Autier. Hän selvitti 460 tutkimuksen tuloksia.

Autier vertaili potilaita, joille annettiin D-vitamiiniannoksia ja niitä, jotka eivät niitä saaneet. Vitamiinien nauttiminen ei tuonut parannusta sairauteen.

D-vitamiini on professorin mielestä hyvä kaupallinen kampanjatuote.

Kommentointi on suljettu.

css.php