KESÄLOMALLE KREIKKAAN ?

Mitäpä jos tänävuonna lomailisitkin kotimaassa?

http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2015/06/10/loma-kreikassa-varaudu-maksuvaikeuksiin/20157420/12

Kun Kreikka vaan itsepintaisesti venkoilee raha-asioidensa kanssa, niin ainakin suomalaisten kannattaisi antaa omat lomarahansa kotimaahan , sillä mitä järkeä kreikkaan on niitä kantaa käteisenä.

Antaa valtion hassata viimeisetkin eläkesäästöt ja hyvinvoinnin jämät, konkurssikypsään Kreikkaan jos niin haluavat, ja haluavathan herrat sitä, koska siten he  varmistelevat pääsyä EU-huippuvirkoihin joita eniten kansanvaroja hassanneille jaellaan tämäntästä.

Mutta varmistetaan nyt ainakin jokainen itse se, että saadaan kunnollinen loma, että jaksetaan painaa loman jälkeen duunia niskalimassa alati kasvavien leikkausten ja elintasonalennuksien painostuksessa.

Kotimaahan jääneet lomarahat kun menevät ainakin joiltainosin kotimaan hyväksi, mutta ulkomaille kanneksitut rahat menevät minnelie…

Kyllä Suomessa riittää nähtävyyksiä. Ei ne nyt tietysti ole niin hienoja kuin monta tuhatta vuotta vanhat kalkkikivirauniot ym tavernat ja oliivilehdot.

Itse kotimaassa kaikki lomani viimeisten kymmenen vuoden aikana  viettäneenä voin sanoa että ihan turhaa on mennä maailmalle hassaamaan rahojaan.

Oma maa mansikka, muu maa paskanmarja…

 

Että Sikäli….

8 kommenttia artikkeliin “KESÄLOMALLE KREIKKAAN ?”
  1. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Niinsanotut Kreikan tukirahathan on menneet Eurooppalaisille pankeille pääosin saksasaisille. Olemme tukeneet saksan pankkeja jottei ne sorru kun ovat Kreikkaa lainoittaneet.
    Jutta Urpilaisen olisi pitänyt kertoa totuus eikä jankuttaa vakuuksista.
    Tämäkin hallitus taitaa jatkaa samaa linjaa?

  2. avatar Delfoin oraakkeli sanoo:

    Kreikka on ehkä vielä vähän aikaa turvallinen matkailumaa. Jos kuitenkin käy niin, että Kreikka lähtee / heitetään pois yhteisvaluutasta niin turvallisuustilanne muuttuu jokaisella turvallisuuden osa-alueella samalla hetkellä radikaalisti huonommaksi.

    Mustapörssi hoitaa kaupankäynnin siitä eteenpäin, siellä ei näy senkään vertaa kuitteja kuin nyt. Miksi pitäisi matkustaa valtioon jossa valtio on käytännössä toimintakyvytön yhteiskunnan jokaisella sektorilla? Kreikasta on tällöin tulossa mittavan humanitäärisen avun vastaanottaja ja taas / edelleen pimeä kauppa kukoistaa. Kauppaa käydään eri valuutoilla, kenties lääkkeillä ja muilla elämälle välttämättömillä hyödykkeillä.

    Tässä kohtaa turistin kannattaa olla menemättä Kreikkaan, Kenties väkivaltakoneisto (ns. sotilasjuntta) ottaa yhteiskunnan haltuunsa. Onko muuta keinoa edes olemassa. Toki vanhemmilla kreikkalaisilla on siitäkin kokemusta. Se lienee ainoa keino jotta anarkia ei täysin tuhoa Kreikkalaista yhteiskuntaa ja sen (korruptuneita) rakenteita. Uskoakseni suomessakin ulkominiteriössä on jo uudet matkustusohjeet tehtynä Kreikan euroeroa varten. Tällöin myös matkatoimistot jättävät Kreikan ainakin toistaiseksi.

    Surullista.

  3. avatar kuningasjätkä sanoo:

    Ne vakuudet taitavat olla sellaisia hupailujuttuja ja salaisia asioita joita ei kertoilla maksavalle kansanluokalle?
    Solisaliraatit ovat nyt olleetkin hiukkasen hissuksiin, vaikka puolueen sisällä kiehuu ja kuohuu. Edes pankinjohtajan huippupalkkio-virkaan päässyt Hämeenlinnakkeen oma-poika Johannes Koskinenkaan(sd) ei ole enää muistanut kotimaataan hupaisilla blogikirjoitelmillaan, (liekö työpaikan sääntöihin sisällytetty sellainen ehto ettei blogeja kirjotella).
    Jospa nää nykyiset hissukkahallituksen ministerit olisivat nyt sen verran fiksuja, etteivät enempää jakaisi kansallisomaisuuttamme muille maille vaan satsaisivat sen lopun mitä on jäljellä ihan kotimaan kehittämiseen, silloin tuo jatkuva veronmaksukin tuntuisi mielekkäämmältä.

    Vaikka olot kohentuisivat Kreikassa kuinka, niin en kyllä aio alkaa sinnepäin matkustelemaan. Kotimaassa on ihan riittävästi katseltavaa. Olen kierrellyt vasta kymmenen vuotta ja korkeintaan 10% maasta joten vielä on paljon paikkoja Suomessa joissa en ole koskaan käynyt.
    Ensikesänä mennään matkailuautolla Lappiin, eikä taatusti käydä kyllä yhdelläkään caravaanileirintä alueella sillä yöpaikkoja on muuallakin..

    Ja jos joku pelkää kotimaisia hyttysiä, niin ihan vinkiksi vaan B vitamiinikuurille loman ajaksi ja hyttyset pysyy loitolla.

    On niitä hyttysiä Kreikassakin, ja niiden pistosta voi saada vaikka mitä muutakin kivaa kuin kutiavan patin päälakeen….

    Että Sikäli…

  4. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    En ole tai käynyt Kreikassa, mutta eräs tuttavani on käynyt useita kertoja. Hänen kertomansa perusteella, en usko, että tavallisten kauppiaiden eurot olisivat menneet Saksan pankkien tukemiseen. Kuittia ei kuulemma mistään saa (poikkeuksena monikansallinen mäkkäri), hinnoittelu täysin villiä. ehkä Suomella ja Kreikalla on yksi yhteinen nimittäjä: Kaikki etujärjestöt niin työnantajien kuin työntekijöiden hokevat samaa mantraa. Valtiolta pitäisi saada yhä enemmän etuuksia. Mikään ei kannata. Ainoastaan eläkeläisten asiaa ei aja yksikään puolue tai järjestö, meiltä voi ottaa aina. Insinööri ja Stubb ylistävät hyvätuloisten ”raippaveroa”: Työeläkeläinen saa saman 6% kantaakseen heti kun jää eläkkeelle. 2000%€ kuukausieläkeestä tällä on paljon suurempi merkitys kuin 15ooo€ kuukausipalkasta, siis ostovoiman suhteen.

  5. avatar Hanna Gråsten sanoo:

    Hei!

    Sinulla oli hyvä blogikirjoitus harhaanjohtavasta mainonnasta, siihen ei voinut enää kommentoida enkä löytänyt sinun yhteystietoja täältä. Kerään kokemuksia Iltalehden juttuun harhaanjohtavasta mainonnasta, mielelläni jututtaisin sinua lisää aiheesta jos sopii. Otatko yhteyttä 🙂

    Ystävällisin terveisin
    Hanna Gråsten
    Iltalehti
    hanna.grasten@ilmedia.fi

    • avatar kuningasjätkä sanoo:

      Ei oleyhteystietoja ei,eikä muuten tulekaan . Kirjoitan anonyyminä juuri siitä syystä ettei kaikenmaailman innokkaat toimittelijat jakelisi julkisuuteen mun yhteystietojani, väkertäessään juttujaan lehtiin.
      Sinuunkin mä olin yhteydessä , että josko sitä haastattelua, mutta lienetpä unohtanut koko jutun jo, koska edelleenkään en ole saanut vastaustasi!

      Joten voinen olettaa että tämä yhteydenottosi oli järjestelty tietojenkalastus-toimenpide ja pitää sinua ”vihollisena”

      Ei kannata kamalan paljon yrittää ottaa yhteyttä enää, audienssi on jo päättynyt. Tee vaan juttus itte äläkä kopsaa muitten kirjoitelmia!

      • avatar tapio13 sanoo:

        Tapelkaa lapset, saatte karkkia…

        • avatar kuningasjätkä sanoo:

          Liian lyhyt kommentti, sisältö oli juupas-eipäs-vaarinhousut -luokkaa joten hilkulla oli että blokkasin pois kokonaan, kaksi huomautusviestiäsi poistettiin.
          **********************************************************************

          Niinkuin olen usein ja usealle maininnut ennenkin. en roiku kokoajan moderoimassa ja vastailemassa. On nääs muutakin elämää elettävä.

          Ei ole syytä hermostua, jos viestisi ei heti näy ruudulla.

          Ymmärrän kyllä tuskasi, kun olet innoissasi luonut jopa niinkin pitkän, kuin neljän sanan kommentin jota ei sitten tulekaan näytölle heti.. Mutta maltti on valttia..

          Mutta nyt mitäpä jos jatkossa kirjoittaisit hieman pidempiä kommentteja, sillä aika turhauduttavaa minusta on lukea puutaheinää muutamalla sanalla.

          Että Sikäli……..

css.php