Tuubiputkella tyhjiössä, Ruotsiin ja takaisin Tuhatta ja sataa..??

1054318

  Ei ole pitkäkään aika siitä kun Englannissa käytiin kiivasta keskustelua junaliikenteen vaaroista.

Monet oppineet ja asiantuntijat lääkäreitä myöten, olivat sitä mieltä ettei ihmisen sovi tehdä matkaa yli 20 kilometrin tuntivauhdilla. Joka tuolloin oli hevosrattaiden maksiminopeus kivisillä teillä.

Tuolloiset junat kun saavuttivat silloin koeradoillaan jopa 30 kmh nopeuksia.

Luennoitsijoiden aiheesta tuolloin esittämät teoriat kumpuilivat laidasta laitaan mutta erityisesti se että matkustajat tulevat hulluiksi ja aivot sairastuvat mielettömästä yli 20 kmh nopeudesta lopullisesti ja pysyväisesti ja että mielisairaalat täyttyvät hulluiksi tulleista matkaajista.

Mitä ilmeisimmin tämä kauhuskenaario lienee siis toteutunutkin, tosin hullujenhuoneet eivät ole täyttyneet liiallisen vauhdin hulluunnuttamista poloisista, vaan nuo hullut saavat mellastaa avohoidossa tai jopa hoitamattomina, tekemässä jos millaisia hullujen päätöksiä, kuka eduskunnassa kuka missäkin.


Nykyaikana erilaisia matkustusmuotoja on kehitetty, niin ilmassa , maalla ja merellä jopa avaruuteenkin kohta myydään pyrähdysmatkoja. Mutta mikään ei visionäärihulluille tunnu riittävän.

Nyt Suomen ja Ruotsin välille puuhataan merenalaista tuubiputkea, jossa ilmatyhjiössä magneettiradalla ja huimalla sähköäkuluttavalla vauhdilla kiidetään lähes ääntä nopeammin paikasta toiseen.

Eikä hintakaan, varovaisten alustavien arvioiden mukaan tälle uutuusturhakkeelle olisi kuin vaivaiset 19 miljardia euroa !

Lobbaajat ovat jopa laskeneet että projekti toteutuessaan tuottaisi jopa 27 miljoonan tunnin matka-aikasäästöt, vuosittain.

Heh. Haluaisinpa nähdä senkin säästön hyötytuoton, sillä säästöt eivät ennenkään ole vaurautta tuoneet kuin erittäin harvoille…


Joissain lööpeissä tuubijunaa kaavaillaan suomen, ahvenanmaan ja ruotsin välille.

Mutta kaikkein hauskin on tämä Iltalehden juttu

Jossa tuubijunayhteyttä kaavaillaan Helsinki-Tampere-Turku välille, eikä hintakaan olisi kuin 10 miljoonaa/km.

Ihmettelenpä vaan että kuka nyt Helsingistä haluaisi matkustaa Turkuun tuhatta ja sataa?


Lahtelaiset, jotka aina ovat olleet suuruudenhulluja jo syntymästään saakka ja niin täynnään tuota iänikuista busines-cityään ja suomen chigagoa, ovat jopa tehneet jonkinasteisia sopimuksia tuubijunan koeradan rakentamisesta jonnekinpäin kaupunkia. Ettei nyt vaan olisi niin että Lahden kaupungin Sähkölaitoksella ja Lahti-Energialla olisi omalehmä ojassa, että sähkönkulutuksen noustessa voidaan kuluttajilta periä lisää hintaa jo entistenkin korkeiden energiamaksujen lisäksi?

************

Maahanmuuttajat varmaankin odottavat innolla uutta supernopeaa yhteyttä, jolloin ruotsista pääsisi suomen lihapatojen ääreen ilman altistumista rankkaan merimatkaan keikkuvissa purtiloissa tai matkustajalautoilla.

Varmaan myös kansainvälinen tai itäeurooppalainen rikollisuusorganisaatio , myöskin kieli pitkällä haaveilee nopeista keikoista suomeen ja takaisin?


Mitenkähän mahtanee käydä, onko suomessa tosiaankin niin kusipäistä ja vauhdin hulluunnuttamaa päättäjäporukkaa että tälläiseen toimeen tartutaan?

Varmaan kohta kuulemme suuren rahan ääniä, siitä kuinka siitäkin projektista tulee paljon ”yhteistähyvää” kaikille ja varsinkin kansantaloudelle?

Näkisi vaan senkin, senhän olen jo nähnyt mitä nuo viimeaikaiset ”yhteinenhyvä” puheet on tuottaneet ja kenelle!

****************

Miten on haluaisitko sinä, Arvoisa lukijani, matkustaa Ruotsiin tai Turkuun,  tyhjiöputkessa tuhatta ja sataa?

Entäpä sitten kun jotain sattuu, menee sähköt poikki kun pömpeli on meren alla tyhjiöputkessa ja magnetismi loppuu.                                                                                            Tai joku kansainvälisen itämerikalastusaluksen laivuri vetää trooliverkollaan putken poikki? Venäläinen sukellusvene, tiedusteluretkellään törmää sameassa vedessä pököttävään tunneliin, ohaajien ollessa votka-typpi-kännissä? Tai ihan vaan vaikka luonnonvoimat, joille emme edelleenkään mitään voi, siirtelevat jalustoja maankuoren yhtäkkiä liikahdellessa?

……………………………..

 

Että Tämmöisiä…..

 

6 kommenttia artikkeliin “Tuubiputkella tyhjiössä, Ruotsiin ja takaisin Tuhatta ja sataa..??”
  1. avatar matti sanoo:

    Minä pysyn laivahotelleissa. Siinä ehtii mennessä ottamaan hyvän kännin, laulaa karaokee, pyörähtää lattialla ja käydä aamusaunassa. Työni Tukholmassa hoidan seuraavana päivänä aina yhtä laadukkaasti. En siis osta kuukausikorttia tuubiin.

    Hyvää kesän jatkoa kaikille. Pysykää laivahotelleissa, niissä on puolensa.

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Hesarin mukaan tuubiputken nykyjohto ja erotetut johtajat ovat menossa oikeuteen. Syy lähinnä nykyjohdon nepotismi. Sehän ei ole hyvästä muualla kuin perheyhtiöissä jos sieläkään. Valtion ja kunnanhallinnossa se on suorastaan vahingollista. Lisäksi hankkeen rahoitus on ilmeisesti jopa enemmän ”oraiden päällä” kuin nimeltämainitsemattoman maailman suurimman autotalon. Tosin Turussakin kunnallispoliitikot ovat enemmän kuin innostuneita hankkeesta. Eivät ne koskaan opi.

    • Se on totta, eivät ne koskaan opi.
      Moni ei tiedä kuinka vähäisellä järjellä maata hallitaan.
      Viisaus on rajallista, tyhmyydellä ei ole mitään rajoja.

  3. avatar Konsultteihin ei pidä luottaa sanoo:

    Toinen todellinen hölmöntölväys on Suomen ja Viron välille ehdotettu junatunnelin rakentaminen. Sen puolesta vaahtosi kirjoituksissaan Sirpuli Pietikäinen, jota kieli ruskeana komppasi hetken päästä tietenkin Sari Rautio, kuinkas muuten. Kari Ilkkala antoi kuitenkin todella jäätävän faktoihin perustuvan vastauksen ja osoitti konsulttiyhtiö SWECON antamat kustannusarviot täysin alakanttiin vedetyiksi. Ilkkala käytti vertailutietona Englannin kanaalitunnelin toteutuneita eli todellisia rakennuskustannuksia.
    Huom. lukijat, kyseinen yhtiö Sweco on juuri se sama yritys, joka valittiin toteuttämaan Helsingin ja Espoon valitsemana Länsimetro-hanke. Sweco on aiheuttanut helvetinmoisen sotkun ylittämällä törkeästi metroprojektin kustannusarvion ja rakennusaikataulun.
    Kannattaako siis todellakaan uskoa enää pätkääkään Swecon selvityksiin myöskään Suomen ja Viron junatunnelihankkeen suhteen? Näytöt ammattitaidottomuudesta ja osaamattomuudesta on jo annettu.

    • avatar kuningasjätkä sanoo:

      Sori, että jouduit odottelemaan kommentin julkaisua, oli muita kiireitä, enkä kerennyt somettamaan. Jatkokommenttisi tulevat nyt tästeteenpäin automatic.

      ———————————-
      Mitä itse asiaan tulee, niin suomessa on kummallinen tapa, yhteiskunnalla tukea ja rahoittaa kaikenmaailman huippuideoita, olipa kyseessa junatunnelit Viroon, tuubiputket Ruotsiin tai Turkuun tai sitten joku monikansallisen laivayhtiön tekemä miljardiluokan laivatilaus Karibialle tai paskaputkihankkeet Venäjälle Pietariin ym..
      Samalla innolla kun laitettaisiin niitäkin miljardeja kotimaisten kansalaisten hyvinvointiin, niin meillä olis paljon parempi olla ja mielellämme me maksaisimme jatkuvasti korotettavia verojakin?
      Nyt kun tilanne on toisinpäin. Ei kiinnosta veronmaksu pätkääkään, eikä juuri työtkään….

      Että Sikäli—-

Jätä kommentti

css.php