Sienisadosta särvintä pöytään.

Tarkkana kuitenkin metsässä!

Ihan mitä tahansa ei kannata keräillä!

Vanha sananlaskun tapainen lausahdus;

”Kaikkia sieniä voi syödä, joitakin vain kerran elämässään!”

Voi olla joskus todenmukainen, niinkuin erään maahanmuuttajaperheen kokemuksena oli. asiasta kirjoittaa iltalehdistö sivulla: http://www.iltasanomat.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000001245047.html

*********

Hyvittava juttu menneisyydestä putkahti mieleeni. 70-80 luvulla televisiossa esitettiin tietoiskuja, eräs niistä koski sienestystä ja se kuului näin:

”Opettele tunnistamaan myrkylliset sienet !

Kerää vain sieniä jotka tunnistat!”

Siis mitä? Kerää sieniä jotka tunnistat, siis myrkyllisiä sieniäkö??

Mutta noin niinkuin ahkerana marjojen ja metsänviljan käyttäjänä olen samoillut  jokamiehenoikeuksien turvin metsissä ja kerännyt syötävät talteen pitkien talvikuukausien iloksi ja pienentääkseni ruokalaskuja.

Monet tatit, suppilovahverot, kanttarellit, lampaankäävät ja vaaleat orakkaat olen tänäkin kesänä ja alkavana syksynä kerännyt ja esivalmistellut pakastimeen odottamaan sitä suurinta nälkää joka koittaa viimeistään marraskuun lopulla, kun vilu on vienyt viljan maasta ja kateus kalat vesistä. Kun verottaja jälleen muistaa meitä, ketä palautuksin ketä taasen veronkorotuksin.

Silloin on hyvä olla särvintä jemmassa, ettei  tarvitse  leipäjonosta saatua pelkkää leivänkannikkaa järsiä nälkäänsä.

Ja jälkiruokiakaan en ole unohtanut, niitäkin metsä on antanut runsaasti kun vain tietää mistä etsiä. Monet sankolliset mustikkaa, vattua ja kohta puolukkaakin on säilötty moninaisiin muotoihin kellariin ja pakastimeen.

On siinä vitamiinit kohdallaan toisin kuin ulkomailta tuotavissa etelänhetelmissä jotka sisältävät nykyisin vain lähes pelkkää vettä jos edes aina sitäkään.

Kyllä kun kotimaista marjaa syö, niin eipä tarvitse pikkuisten räkätautiepidemioiden vaivoista kärsiä ja hypätä arvauskeskuksessa arvuuttelemassa virolaistohtoreilla, että mikäpä se nyt mahtaa luita repiä tai poskia kuumottaa. Ja auttaisikohan vaivaan kenties burana vai pitäisikö popsia panadoolia?

Vielä kun sattuis käymään samallainen säkä, niinkuin sille kaverille josta JaakkoTeppo lauleli, että sattui hirvi kulkemaan liian läheltä pihhoo ja kun sitä tärräytti täytteisellä, oli joulupöyvvässä heilläin lihhoo…

 

Että Semmosia

 

P.S. kannattaa laittaa mettään mennessä punainen pipo päähän , etteivät ammu karhuna!

Nääs harvemmin sitä karhulla on pipo päässään metsässä,

4 kommenttia artikkeliin “Sienisadosta särvintä pöytään.”
  1. avatar Walkman sanoo:

    Hyvä juttu Kuningasjätkältä. Ensinnäkin metsä on upea paikka jossa on yleensä erinomainen mikroilmasto. Tämän loppukesän aikana on tullut koluttua lähimetsiä ja marjoja sekä sieniä on tullut kerättyä runsaasti. Nyt pitäisi mustikkaa riittää yli talven vaikka jokapäivä nauttisi desin. Puolukat odottavat vielä noutajaansa. Kun olen varma ainoastaan Kanttarellista ja Suppilovahverosta niin pitäydyn ko. sienissä. En ole vaivautunut tunnistamaan muita sieniä. Viikonloppuna tehtiin makaronilaatikkoa jossa mukana em. sieniä. Toimi hyvin, mukana tietysti sipulit ja mausteet. Seuraavaksi kokeilen samaa ilman jauhelihaa. Mitä mausteita em tuttujen suolan ja pippurien lisäksi sienien kanssa sopii? Tai mitä sitä kyselemään, kokeillaan jotakin. Saa kuitenkin antaa vinkkejä.

    • avatar riitta nyqvist sanoo:

      Tervehdys Walkman!
      Kokeiles rakuunaa.
      Kynteli olisi myös ok., sitä en ole löytynyt
      Hämeenlinnan kaupoista, harmi.
      Riitta

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    MInulla on erityinen suhde sieniin. En suuhuni laita. Kotona asuessain sitä herkkua sai kylläkseen, En tiedä mitään vastenmielisempää kuin paistettujen sienien tuoksu kun avaat ulko-oven ja valkokastike. Vieläkin etoo pelkkä ajatus. Tunnustan syöneeni yhden kerran sienikeittoa, oli alkuruokana rakennusliikkeiden tilinpäätös-ja verotuspäivillä Intercontinentalissa, en kehdannut olla syömättä.
    Muuten metsän ja kotipuutarhan antimet kyllä käyvät. Kurkku- ja tomaattisato on tänä vuonna erityisen hyvä. Marjapensaiden tuotot meneevät ”mummunmehuksi”. Lapset ja lapsenlapset eivät juuri esanssivesiä juo.

    • avatar kuningasjätkä sanoo:

      Nooh, ”se on makuasia, sanoi koira kun muniaan nuoli.”
      Kaikki eivät voi tykätä kaikesta. Mutta kunnon tattimuhennosta ei voita mikään. Sori vaan…
      Käväisin tuossa juuri metsässä nappaamassa talteen muovikassillisen keltaista herkkua, eli siis kanttarelleja. Kerkesin sinne juuri ja juuri ennen naapurin muijaa. Oli sillä naama pitkänä kun esittelin löytöjäni.. Tuo kanttarellihan on niin oiva sieni että sitä voi syödä vaikka siltään paistamatta ja keittämnättä salaatin seassa. Mutta kaikista hienoin jutt uutuutena on kun kuivattaa sen ensin, sitten sumuttaa hieman suola-sipulilientä siihen kuivan kanttarellin päälle ja sitten hieman savustaa niitä. On muuten etevän varma juttu ettei perunamuussista tehdyt sipsit ole mitään niiden rinnalla kun illalla istuu teeveen äärellä katselemassa verovaroin tuetun suomen suosituimaan suojatyöläiskeskittymän YLEn uusintaohjelmia, jotka kyllä näkyy maaseudullakin, vaikkei niissä mitään sisältöä olekaan.
      Ehkäpä Lauri sun vanhempsai tekivät virheen sun kasvatuksessasi, kun pakottivat sua syömään sieniä. Siitä samaisesta syystä esim minä en voi sietää joulupöydässä tarjoiltavaa rosollia, kun sitä oli mummolassa pakko syödä.. Mitä sieniin tulee, niin tunnustaa täytyy sekin että vasta 4kymppisenä hiffasin tosissaan miten hyvää on sieniruuat, varsinkin kun on oikein nälkä…
      Kerronko sen episoodin. No kerronpa kuitenkin…
      Tämä sattui 90 luvun loppupuolella Savonlinnassa. Työtön ja rahaton kaverini tuli kylään ja kyseli onko mitään safkaa, kun itsekin olin tuolloin ollut ainakin valovuoden työttömänä, ei mullakaan ollut usein kuin sokeria ja vehnäjauhoja kaapissa, rahastakin teki usein tiukkaa. Kerrankin jopa jouduin syömään koiran-nappuloita pahimpaan nälkääni. Niitä sentään oli koska hankin niitä koiralleni aina ekaksi, ennen kuin ajattelin itseäni.
      Oli siinä olemista kun tulee kaveri kylään ja ei mitään muuta ole tarjota kuin pari palaa sokeria… eikä rahaakaan ollut kuin kolme markkaa.. ja kaverilla kaksi…
      Mutta onneksi oli elokuu, ja mukava poutapäivä ja pellossa kastematoja joten päätimme lähteä ongelle.josko muutaman sintin saisimme, voisihan ne sitten vaikka savustaa , kyllä silläkin eineellä nälkä siirtyy tuonnemmaksi.. Ei kun tuumasta toimeen ja järvelle. No tulihan sieltä kolme körmyniska-ahventa ja yhtä monta särkeä. Mutta paluumatkalla kotiin polun vieressä hiffasimme kasan kanttarelleja jotka tietenkin poimimme talteen. Sitten laskettiin rahat joita oli yhteensä viisi markkaa ja käytiin fillareilla kaupasta ostamassa kermaa ja pikkupurkki suolaa.
      Erään naapurin pottumaalta varastettiin sitten kapallinen rehu-perunoita ja muutama sipuli. Siinäpähän sitä olikin eineksiä juhlaillalliseen.
      Sipulinpalaset vaan pannulle kuulottumaan , pieneen tilkkaan kermaa, koska voita ei ollut, sitten sekaan kanttarellit ja lopuksi kerman loput kastikkeeksi, samalla kun potut kiehuivat kypsiksi, savustuivat kalat ja kohta suu napsoi ja me kaksi kaverusta olimme kylläisiä. Näin se vaan jokapäiväinen leipä löytyi taaskin, tosin pienellä vilungilla…

      Ja mikä parasta, niitä kanttarelleja löytyi siltä samalta paikalta seuraavankin kerran… Mutta se onkin toinen juttu..

      Sikäli Vaan……….. onhan se väärin että varastettiin ne perunat ja sipulit, mutta kukapa ei nälissään tekisi kaikkensa että saisi mahaansa täytettä?

Jätä kommentti

css.php