EUTANASIALAKIALOITE- KESKUSTELU VELLOO MIELIÄ !

 

Kuka viimekädessä haluaa päättää onko yksilöllä oikeus omaan elämäänsä tai jopa kuolemaansa.

Vedotaan lääkärinvalaan, että lääkäreiden velvollisuutena ei ole tappaa potilaitaan vaan säilyttää elämää.
No joopa joo, miksi ne eivät sitten edes sitäkään velvollisuutta noudata.
Arvauskeskuksissa hoidetaan, mutta vain oireita. Määräämällä buranaa tai ulostuslääkettä tai jotain mömmöjä että saadaan potilaan oireet rauhoitettua.

Passiivinen kuolinapu on jo sallittua. Tappamisestahan siinäkin on kyse. Passiivinen kuoliapu kuitenkin on hidasta kiduttamista ja kuihduttamista.
**************

**************
Yritin vastata Eero Heikkisen aloittamaan keskusteluunEutanasia / armomurha asiassa, mutta jostain se ei reaaliajassa, ei just sillä siunaamalla, mennyt läpi, joten liitän sen kommenttini tähän ….

21.11.2016 3:12

”” Niin että Eero Heikkisen mielestäkö on paljon sopivampaa antaa passiivista kuolinapua, niinkuin nykyään sairaaloissa kuolemaa tekeville tehdään, eli kuivattamalla ja nälkään näännyttämällä ja kivunlievityksestäkin säästelemällä, ettei vaan kuoleva tulisi riippuvaiseksi huumaavista aineista ??

Kun koira, kissa, hevonen tai ihan mikä tahansa eläin kärsii kovista kivuista ja on niin sairas ettei mikään enää toimi.
Niin eläimelle saa antaa piikin eläinlääkärillä tai jossain pitkien matkojen päässä ihan yksinkertaisesti napsauttaa lyijynapin otsaan tai niskaan.
Se jopa on oikeinkin suositeltavaa.
Vedotaan ihmisyyteen ja että on oltava armelias eläintä kohtaan.

Mutta ihmisen pitää antaa oikein kuolemalla kuolevan, vaikka itse pyytämällä pyytäisikin , että antakaa jo mun mennä isieni tykö..?

Sekö se on sitä armeliaisuutta ja lääkärien valan mukaista toimintaa…kun vielä jossain tapauksessa varmasti tiedetään ettei asioihin tule parannosta, mutta vielä pitkitetään lähtöä kaikin keinoin !

Eihän sitä saisi kenellekään pahaa toivoa.
Mutta kyllä joskus on mielessä käynyt että näille hurskastelijoille pitäisi  itelleen tulla eteen se tilanne, että vakavan sairauden pahentuessa ja kipujen lisääntyessä sietämättömiksi, mieli tekisi lähteä, mutta ei päästetä vaan arvuutellaan että josko tämä nyt auttaisi tai sitten tuo tippa tuota…
Siinä sitä voisi hurskastelijat sitten, viimeisten hengenvetojensa tahdittamana mietiskellä, että mitähän merkittävää asiaa tässäkin on..ja kenelle…

Henkilökohtainen mielipiteeni on ehdottomasti se, että jos itse niin haluaa, on yhteiskunnan tehtävä kaikkensa että viimeiseksi tahdokseen itse määräämänsä asia totetuttaan nopeasti ja kivutta!

Eli siis, kannatan eutanasian/ armomurhan hyväksymistä! ””
**************************************

 
Sori Eero ! ylireagoin henkilökohtaisesti asiaa liiaksi joten muutin tekstiäni hieman aivan kohteliaisuus syistä. Ei ollut tarkoitukseni loukata!

 

 

*****************************************

Olen muuten juuri tänäpäivänä allekirjoittanut lakialoitteen kannatuksen.

Ja tekisin sen toistamiseen jos se olisi mahdollista..
___________________________

Pitkään seurasin oman Äitini sairautta ja vääjäämätöntä kulkua kohti armeliasta elämänloppua.

Salakavala perkeleestä peräisin oleva muistisairaus tuhosi hänen aivojaan , hitaasti mutta varmasti.
Ensimäiset merkit sairaudesta alkoivat näkymään jo kymmenen vuotta sitten!
Muutama vuosi siitä kun lääkärit totesivat sairauden laadun, Äitini vielä jotenkin selkeäjärkisenä antoi minun huolehdittavaksi, hoitotahtonsa, kirjallisesti oikeusaputoimiston tekemänä ja maistraatin ratifioimana.

Muistisairaus on siitä kelju sairaus, ettei sitä enää itse pahimmassa vaiheessa tajua ollenkaan. Siksi etukäteen tehdyt tahdonilmaisut on hyvä tehdä hyvissäajoin.

Siinä Äiti laittoi pokansa paljon vartijaksi, yhdellä pienellä paperilla ja muutamalla rivillä tekstiä.
Usein mietin alkuaikoina, kuinkahan mahtanen urakasta selvitä ja millaisiakohan tunnontuskia tulisin kärsimään kun aika tulee että määräystä on noudatettava?

Pikkuhiljaa Äiti siitä alkoi heikkenemään ja joutui sitten valvottuun asumiseen turvautumaan, kun ei enää kyennyt kotona olemaan ja kotisairaanhoidon harvoihin käynteihin ja alati vaihtuviin eritasoisiin hoitajiin, tukeutumaan.
Laitokseen jouduttuaan, Äidistäni alkoi ilmaantumaan ongelmia, oli rauhattomuutta ja vastustelua ym, kaikenlaista raportoitiin hoitolaitoksesta tämäntästä. Mutta sehän on tyypillistä muistisairaalle, henkilökunta vaan ei sitä jaksanut ymmärtää.

Niinpä häntä alettiin rauhoittavilla lääkkeillä syöttämään tahdottomaksi ja mitään
tajuamattomaksi ääliöksi, että hoito olisi ollut helppoa…

Kun Äiti haahuili pitkin käytäviä ja sitoi henkilökuntaa vahtimiseen, silloinkin kun he olisivat kahvipöydässä halunneet juoruilla, lääkitystä lisättiin niin että lopunaikaa n 1,5 vuotta Äiti sitten makasikin sänkypotilaana, paska ja kusivaipat housuissaan samassa asennossa päivät pitkät ja vielä pitemmät yöt. Mitäpä lienee Äitirukka miettinytkään kuolemanhetkeä odotellessaan sitä ei kukaan tiedä. Tuskinpa kovinkaan yleviä lie ajatukset olleet?

Yhdessä vaiheessa yritin lääkäreiden kanssa saada aikaan keskustelua  etteikö tuota ylenmääräistä rauhoittavaa lääkitystä jo voitaisi poistaa tai ainakin jonkinverran asteittain alkaa vähentämään, mutta lääkäreillä oli muita kiireitä, kun alkoi olla lomalle lähtö mielessä.
Asiaan piti palata lomien jälkeen.

Valitettavasti sitä keskustelua ei koskaan käyty lomien jälkeen.

Sillä Äiti veti selinmakuulla syödessään, ruokaa henkeensä, oksensi ja veti senkin henkitorveensa ja sai keuhkokuumeen, tuon armeliaan tappajan johon yleisesti terveyskeskusten ja sairaaloiden vuodeosastoilla kuollaan, kuka nopeammin kuka hitaammin..

Kun useaan otteeseen oli Äitiäni käynyt katsomassa vuosien aikana ja joka kerran pois tullessani rukoilin että miksi sinä Jumala häntä piinaat näin pitkään, vaikkei hän ole kärpäsellekään pahaa tehnyt.

Koin siinä samalla sen tietoisuuden että kun aika tulee päättää ja valvoa hoitotahdon määräystä, niin mitään tuskaa se ei tule tuottamaan minulle.

Se on vaan pakko toteuttaa, juuri sanasta sanaan .

Niinpä sekin aamu koitti sitten kun minulta kysyttiin ”Lähetetäänkö Äitisi Keskussairaalaan tehohoitoon ja elvytykseen?”

Vastaus oli yllättävää kyllä, helppo. ”Ei Lähetetä” jos on mennäkseen niin ei suotta pitkitetä kärsimyksiä. Vettä annetaan ja kipu- ym rauhoittavaalääkettä. Muuten ei tehdä mitään.

Tuon keskustelun jälkeen Äiti eli vielä n. 24 tuntia, ja 13.6.2015 Hän nukkui ikiuneen ja lähti, niin uskon Isänsä Sulo-Veikon hakemana matkalle kauas, Seulasten tuollepuolen.

————————
Saman haluan itsellenikin tapahtuvan jos niin on etten enää kykene paranemaan jos sairastun vakavasti!
Mielellään sitä lähtöä voisi vaikka nopeuttaa, silloin kun toivetta paranemisesta ei ole enää!

Kuivuminen ja nälkään kiduttaminen, pelottaa jo ajatuksenakin!

 

Että Sikäli…..

2 kommenttia artikkeliin “EUTANASIALAKIALOITE- KESKUSTELU VELLOO MIELIÄ !”
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    En huomannut kirjoitustani kommentoidun. Enkä pyrikkään väistämään tai torjumaan keskustelua. Asialla on monta puolta.

    Vastaukseni on oman kirjoitukseni lopussa, josta sen voi lukea. En toista sitä tässä.

  2. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Omakohtaisten kokemusteni kautta olen tulkinnut
    eutanasian arvokkaaksi armokuolemaksi.
    Armokuolema on henkilökohtainen valinta,
    jonka tarkoin määritelty lainsäädäntö mahdollistaisi.
    Sota oikeuttaa kristittyjäkin tappamaan armotta vihollisen.
    Missä on se paljon puhuttu armo helvetillisiä tuskia
    kokevan kuolemansairaan pyytäessä
    viimeistä palvelusta lääkäriltä kärsimyksissään?
    Jos ”usko,” tai etiikan ennakkoluulot estävät, laki toisi mahdollisuuden
    valita joku muu…
    Itse uskon vakaasti ettei Luojallani ole osuutta saati arpaa
    ihmisten itsensä aiheuttamissa julmuuksissa toisiaan kohtaan,
    sodassa tai siviilissä.
    Ironista tässä on se, että ihmiset jakavat jengiä syntisiin ja hurskaisiin.
    Jaon suorittavat tietty – kaikkivoipaiset hurskaat.
    Riitta

Jätä kommentti

css.php