Ei me suomalaiset niin tyhmiä ollakaan…

 

…..kuin mitä ne maailmalla meistä väittävätkin!

 

Suomalaistutkijaryhmä on keksinyt MANNAN uudelleen.

Siis mikäli on uskomista lehtitoimittaja,Pietari Koskisen, kirjoittamaan juttuun tämän päivän ILTASANOMISSA

 

Sinälläänhän se on jo vanha keksintö, sillä jo Mooses aikoinaan keksi kuinka Liitonarkin muodostamaa sähköistä vaikutusta voitiin hyödyntää, Egyptistä lihapatojen äärestä paenneiden, nälkää näkevän pakolaiskansalaisten ruokkimiseen.

Hommahan taisi ilmaantua itsestään kun Moose pappeineen leikki valokaari-ilmiöllä joka muodostui Liitonarkin kanessa koristeina olevien kahden Kerubin siipienkärkien väliin kun niitä käänneltiin lähemmäksi toisiaan.

Tuloksena syntyi siis valokaari joka valaisi koko ilmestysmajan  saaden aikaan jumalallisen ilmestyksen.

Siinä samalla sivutuotteena aamuyön aavikkousvasta eriytyi jotain kummallista kellertävää moskaa ilmestysmajan lattialle jota papit sitten levittelivät aavikolle, kunnes joku keksi, että hei siinähän sitä olisi syötävää nälkäiselle kansalle, jonka pitää pihdata sonnejaan ja lampaitaan pappien herkuiksi, vero- ja uhrilahjoiksi..

(Tai jotenkin silleen..?)

No aikojen saatossa tämä keksintö vaipui unholaan, kunnes nyt suomalaistutkijat ovat onnistuneet luomaan kahvikupillisen ainetta ilmasta, sähköstä ja hiilidioksidista!

 

Nyt jos vaan oltaisiin vielä niin fiksuja, ettei tämän huippukeksinnön annettaisi valua käsistä Kiinaan tai johonkin omaa etua tavoittelevaan  sijoitus-huijari-maahan.

Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä että politikkojen ja kaikkeinvähiten pm.Sipilän ei pidä antaa alkaa suheeraaman tämän homman kanssa, muuten ei yhtään mitään hyvää seuraa asiasta!

Suomalaisten EU-, valtio- ja kunnalispolitikkojen rajalliset älynlahjat on jo nähty, ei niillä ole muuta järkeä kun antaa/ yksityistää kaikki Yhteinen-Hyvä, maailmalle ilmaiseksi ja sitten ostaa sitä kalliilla rahalla takaisin, kansalaisten verovara-piikkiin.

 

Niin että sitä mä vaan, teille tutkijoille yritän sanoa, että kun tutkimus- ja kehittelyapurahapapereita allekirjoitatte, niin lukekaapa huollella sopimukset, ettette siinä samalla tule allekirjoittaneeksi täysien oikeuksien luovutussopimusta! Jos ette ole tarkkana, voi olla ettei keksintö olekaan teidän enää, te teette vaan työn ja siivoatte sotkut,  ja joku jossain maailmalla korjaa koko potin itselleen….

Niinkuin on nähtävissä, monissa muissakin projekteissa käyneen….

(Talvivaara, kulta-ja timanntikaivokset, siis kaivosprojektit yleensä, telakat, paperitehtaat, autotehtaat, sähköverkot, digita, sote jne… onhan näitä )

 

 

Että Sikäli….

6 kommenttia artikkeliin “Ei me suomalaiset niin tyhmiä ollakaan…”
  1. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Turhaan Sinä Kuningasjätkä mollaat Moosesta. Olisipa meillä samoilla lahjoilla ja ominaisuuksilla varustettuja johtajia. En tarkoita sitä Moosesta, joka meillä oli pääministerinä. Hänellä oli muutakin hitautta kuin puhe. Luuloja oli kyllä riittävästi.

    Voi olla väärä taktiikka, kun yritämme estää politikkoja myymästä omaisuuttamme pilkkahintaan. Alkakaamme vaihtoehtoisesti kehoittaa myymään valtion omaisuus. Siitä he tulevat epäluuloiseksi, että pilaillaanko heidän kustannuksellaa, eivätkä uskalla sen koomin mitään myydä.

    Aina kannattaa kokeilla uusia konsteja, ne voivat toimiakin.

    • En minä Moosesta mollaa!
      Mistä moinen ajatus, tuli sulle?

      Mutta näinhän se on aina ollut, että kirkko, valtio, ovat harrastaneet verotustoimintaa, milloinka milläkin tavalla.
      Eihän ne kirjoitelmat, mitä jotkut munkit luostarikammioissaan suuren kirjan käännöksiin ovat väkertäneet, käy mietenkään järkeen.
      Kun israel pakeni ekyptistä, niillä oli tuhatpäinen vuohi ja lammaslauma mukanaan ja silti niillä oli nälkä, eikä mitään syömistä, pappien piti siis jotain keksiä.
      Manna- keksintö tuli ikäänkuin vaningossa..

      Nykytutkijoiden tutkimusten valossa liitonarkku oli voimakas, radiolähetin ja samalla sillä voitiin muodostaa valokaari, jossa sitten jumalan valo loisti.sekä vaikka mitä muuta….
      Aavikolla aamu-usvassa oli jotain proteeinia ilmassa ja valokaari tiivisti sen ”mannaksi”
      Johonkinhan sekin sivutuote piti käyttää ja kun se kansalle maistui niin siihen sitten.

      Se oli siis prosessin sivutuotetta , vähän samaan tyyliin kuin sulfiidiselluloosan valmistuksessa saatava alkoholi, josta ennen tehtiin pöytäviinaa, ”tikkuviinaa” niinkun sanottiin kansan suussa. Nyttemmin tämäkin sivutuoteprosessi otetaan käyttöön jälleen, mm. Äänekoskelle perustettavassa metsätuotetehtaassa, jotta viina voidaan hyödyntää fossiilisten polttoaineiden laimennuksessa.

      Ne olivat Mooses ja kumppanit aika välkkyä sakkia jo silloin, Moosen olisi pitänyt patentoida tuo tuote, ei vaan tainnut yli 5000 vuotta sitten olla patentti ja rekisteröintilaitoksia, ei ainakaan aavikoilla ihan joka nurkalla?,

      Jotenkin nykyaikana jolloin kaiken pitäisi olla helpomppaa, kun on teknisiä apuvälineitäkin, välistä tuntuu että pojista ei ole polvi parantunut, vaan tyhmyys on tiivistynyt nesteeksi päähän ja jopa politikoilla kiteytynyt aivojen ajatus-sopukoihin kiinteiksi kristalleiksi.(Urea Sklerosis )

      Onneksi joitain valopilkkuja sillointällöin putkahtelee ilmoille.

      Tuo mannan uusiokeksiminen on yksi niitä, se vaan pitäisi julistaa kansallisaarteeksi jota ei saa myydä, ei ainakaan kovin halvalla maasta ulos..

      Mutta jos nykypäivän moosekset(politikot) pääsevät huseeraamaan, niin ihan taatusti keksintö lähtee käsistä jollekkin sijoitusyhtiölle, kuin kuppa töölöstä… Ja pilkkahinnalla..

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Ei minun tarvitse mennä Raamatun aikoihin asti. On käytetty usein mnun elinikanani 1949- sanontaa, kuinka jollekin sataa rahaa kuin mannaa taivaasta. Tätä on käytetty mm hyvien yrityskauppojen yhteydessä, sekä silloin kun yksityishenkilö saa jotain etuuksia ilman edestään. Katselin tuossa A-studiota, jossa RKP:n kansanedustaja sanoi, että laittomasti maassamme olevaa turvapaikanhakijaa on kohtuuton palauttaa Irakiin rakentamaan elämäänsä muualle kuin turvattomalle synnyinseudulleen. kas toisaalla Hänen täytyy rakentaa elämänsä alusta. Mutta Suomessa sen elämän rakentaa Suomen valtio ja voidaan katsoa, että Hänelle sataa mannaa taivaasta. Tavallista suomalaista tällaineen onni ei ole yleensä kohdannut. Vaan on ollut pelkkää pennin ja sentin venytystä, jos olet jotain itsellesi halunnut.

  3. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Oliko se niin, että suomalainen on keksinyt tehdä pelkän sähkön voimalla yksistään ilmasta jotain yksisoluista syötävää. Veikkaisin suurta ilmastonmuutosta jos laajassa mitassa maapallolla ruvetaan mussuttamaan vain ilmaa. Jos se on vielä helponpa tehdä kuin maanviljelys, kaikkihan sitä syövät ja itse tekevät. Huokuminen on jätettävä vähemmälle, jotta kaikille siirrttää happea ainakin ruuansulatusta varten.

    Kehujen kuunteleminen on mannaa mielelle. Mannasta on moneksi ja siitä on myönteinen mielikuva.

    Karjanhoito siellä erämaavaelluksella ei ollut kaikkein helpointa hommaa. Lisäravinto oli ehkä tarpeeseen. Syntyikö se kehittämälläsi ”relevaattorilla”, vai oliko siinä käytössä muita voimia, Pöytäkirjamerkinnät eivät sitä kerro. Se on pelkkien muistikuvien varassa. Israelilaisilla kun oli muistitiedon siirtäminen sukupolvelta toiselle pyhä asia.

    Mooses oli ehkä ensimmäinen tunnettu kansan hyväksymä johtaja, pääministeri ja hallituksen jäsenenä oli veljensä Aaron. Tosin ehdokasasettelun teki Jumala. Ehkä siinä oli demokratien tynkää, kun hänet yritettiin syrjäyttääkin melkein vaalia muistuttavalla tavalla. No tähän tarttee hieman mielikuvitusta. Saiko kreikkalaiset tuosta mallia ja kehittivät eteenpäin ja saivat kunnian uudesta hallintajärjestelmästä, jota meilläkin jollain tasolla toteutettiin ennen EU:ta. Tai demokratia siirtyi EU:iin edelleen heikentyneenä. Työthän on aina tehnyt orjat. Demokratia on vapaiden miesten etuoikeus.

    • No helkkari lue se juttu,… klikkaa sit sinistä tekstiä, jolla linkitin sen jutun iltasanomiin, niin siinähän sen voit lukea..
      Vtu kun pitää rautalangasta vääntää melkein malli ennenkuin joku tajuaa.. siis ei tää mun omaa keksintöä ole.. LUE niin tiedät enemmän…kele..

  4. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Minä kun nuuskin noita oma te-kele-mielipiteitä, vaikka siitä lehtijutusta. Kunkin oma ajattelu ja kommentit kiinnostaa. Niistä jopa oppii. Kyllä välillä kaipaa rautalankamallejakin havaintokuvina.

Jätä kommentti

css.php